Lapsettomuuden suru

Lapsettomien Simpukka-viikko edeltää Lapsettomien lauantaita 10. toukokuuta. Vuoden 2025 teeman aon Oma kokemus, yhdessä jaettu -vertaistuen vuosi.

Tuleva äitienpäivä herättää paljon: iloa, onnea ja kiitollisuutta. Aina ei kuitenkaan ollut näin. Muistan viiden vuoden ajan kestäneet rankat lapsettomuushoidot, jotka edelsivät omaa taivaltani ennen kuin minusta tuli äiti. Niinä vuosina äitienpäivä herätti ahdistusta, mittaamatonta surua ja epätietoisuutta siitä, saisinko koskaan omaa lasta syliini.

Halu saada lapsi on useimmille hyvin primitiivinen toive ja kun se ei toteudukaan, se sysää elämän ja usein myös parisuhteen kriisiin. Tunteet ovat moninaiset. Usko tulevaan ja koko elämään järkkyy, itsesyytökset ja loputtomat kysymykset pyörivät päässä, lapsenteosta tulee projekti, joka kysyy voimia, kärsivällisyyttä ja usein myös valtavasti rahaa, jos pari päättää ja pystyy ylipäätään lähtemään lapsettomuushoitoihin. Hoitoprosessit ovat raskaita paitsi fyysisesti, myös henkisesti.

Äitiyden ajatellaan olevan niin luonnollinen osa naiseutta, että moni, joka lapsettomuutta ei ole kokenut, ei välttämättä ymmärrä, miltä tuntuu, kun hyvää tarkoittava ja utelias kysymys “Milloinkas sitä jälkikasvua on luvassa?” nousee jälleen keskusteluun. On vaikeaa vastata, kun jokainen solu huutaa, että en haluaisi mitään enempää kuin olla äiti. Silti suuttuminen tai loukkaantuminen toiselle ei auta tilannetta. On vähemmän väsyttävää olla rehellinen ja kertoa omin sanoin, miltä tuntuu, kun lasta ei toiveista huolimatta kuuluu.

Lapsettomuus nostaa usein pintaan kipeitä tuntemuksia, jopa haavoja menneisyydestä. Hylkäämisen kokemuksia, ulkopuolelle joutumista, riittämättömyyden tunteita - miten huono olen naisena, kun en pysty edes raskaaksi tulemaan? “Lasta ei tehdä, lapsi saadaan, lapsi on lahja” -tyyppiset sanonnat eivät helpota oloa. Miksen minä tai me emme voi saada lasta? Mitä olen tehnyt väärin, että kohtalokseni koitui tämä? Mistä minua rankaistaan? Kaikki tämä pyörittely kuuluu asiaan, ja ulkopuolisen korvin se saattaa kuulostaa julmalta, mitä se tietyllä tavalla onkin. Silti tällaiset ajatukset ovat ymmärrettäviä ja ennen muuta, inhimillisiä. Lapsettomuus ei kuitenkaan ole kenenkään syy, ei sinun eikä puolisosi, niin vain kohdallanne kävi, että lapsen saaminen ei ole itsestään selvää. Ja vaikka moni saa avun lapsettomuushoidoista, on myös heitä, jotka eivät hoidoistakaan huolimatta lasta saa. Se tekee kipeää ja repii sydämen palasiksi. On suuri luopumisen työ päästää irti jostain, mitä niin kovasti on toivonut, rukoillut ja pyytänyt.

Kun elää keskellä lapsettomuuden kriisiä, voi olla vaikea nähdä, että tälläkin pilvellä voi olla hopeareunukset, jos vain suostumme näkemään ne. Kriisi voi kaikessa kaameudessaan olla juuri se lahja, joka meille annetaan, vaikka emme sitä haluaisi ja palautusmahdollisuuttakaan ei ole. Lapsettomuuden kohdatessamme joudumme kasvotusten elämän perimmäisten kysymysten kanssa. Se ajaa parhaimmillaan sinut tutkimaan itseäsi ja elämän rajallisuutta, joka on läsnä aina, kaikkialla, myös silloin, kun lapset saavat alkunsa helposti, yrittämättä ja pyytämättä.

Lapsettomuuteen liittyy asioita, joihin voimme vaikuttaa ja asioita, joista meidän on ennen pitkään päästettävä irti. Tärkeintä on, että et jäisi lapsettomuuden surusi kanssa yksin. Oma kokemus, jonka voi jakaa muiden vertaisten tai läheisten kanssa, on mittaamattoman tärkeää. Surun sanoittaminen ja tyhjän sylin kipuun liittyvien tunteiden läpieläminen ja ilmaiseminen helpottaa taakkaa. Ammattilaisen puolen kääntyminen kriisin keskellä tuo yleensä lohtua ja ymmärrystä siihen, mitä kannat sisälläsi.

Kun oma lapsettomuuden kriisini oli pahimmillaan ja epätoivo oli niin suuri, että tuntui, etten jaksaisi enää hetkeäkään, ristin käteni. Sanoja ei ollut, joten olin vain hiljaa ja kuuntelin, mitä Jumala haluaa puhua minulle ja minussa. Jokaisella on omat tapansa hiljentyä, eikä niitä pidä vertailla toisiinsa. Se mikä auttaa sinua, on juuri sinulle oikea tapa. Silti ajattelen nyt, reilu parikymmentä vuotta lapsettomuushoitojen jälkeen, että lapsettomuuden kriisi oli yksi kouriintuntuvimmista, joka matkani varrella on lujittanut uskoani siihen, että elämä menee juuri niin kuin sen on tarkoitettu. Se ajanjakso opetti minua päästämään osaltaan irti omavoimaisuudestani ja luottamaan siihen, että oli lopputulos mikä tahansa, myös matka on tärkeä.

Ja kun jonain päivänä lapsettomuuden kriisi on ohitse, on sylissäsi lapsi tai ei, tiedät että olet selvinnyt jostain, jonka läpieläminen on tehnyt sinusta henkisesti vahvemman, syvemmin tuntevan, rikkinäisyydessäsikin kauniin. Sinä riität ihmisenä ja naisena juuri sellaisena kuin olet.

Lämmin halaus, lukijani. Jos äitienpäivä herättää sinussa surua oman lapsettomuutesi vuoksi, anna sen surun olla läsnä ja uskalla tuntea se. Älä paina sitä pois, älä väistä, vaan anna sen kertoa sinulle mitä se haluaa kertoa. Sydän, joka on kokenut sellaisen surun, tietää, miltä tuntuu rakastaa jotakuta, joka ei koskaan edes syntynyt.